LEHTIJUTUT

Seurakuntalainen

5. marras, 2014
King´s Kids luo rauhaa Lähi-itään
King´s Kids –ryhmä yhdistää messiaanisia juutalaisia ja arabikristittyjä Israelissa. Se on siis ruohonjuuritasolla onnistunut siinä, mistä YK ja Yhdysvallat voivat vain haaveilla. Elämään-lehti tapasi King´s Kidsit Kauniaisissa.

Raamattuopiston kirkkosalissa nähdään iloisia tanssi- ja laulusikermiä. Heprean kieli kuulostaa kauniilta. Todistuspuheenvuorot ovat vakuuttavia, koska nuoret tulevat alueilta, joilla kristityksi tunnustautuminen voi tuottaa konkreettisempiakin ongelmia kuin sosiaalista vieroksuntaa ja häpeää.

"Seuraavan kappaleen esitimme Nabilin muistotilaisuudessa", ryhmä ilmoittaa.

Muslimiperheestä kristityksi kääntynyt palestiinalainen Nabil oli vielä mukana, kun King´s Kids viimeksi vieraili Raamattuopistolla vähän yli vuosi sitten. Viime kesänä 24-vuotias Nabil vietiin Taivaan kotiin. Se, miksi Nabil kuoli, on epäselvää, mutta hänet löydettiin kotoaan hirtettynä, kädet selän taakse sidottuna. Todennäköisesti hänet tapettiin kristityksi kääntymisensä vuoksi. Jerusalemin King´s Kidsin johtajalle Ruut Ben-Yosefille Nabilin kuolema oli suuri järkytys.

- Nabil oli kymmenen vuotta osa King´s Kids -ryhmää. Ensimmäiset kolme vuotta hän osallistui tapaamisiimme Jerusalemissa. Kuusitoista vuotta täytettyään hän ei kuitenkaan enää voinut tulla, sillä Israelin laki kieltää sen ikäisiltä palestiinalaisilta rajan ylityksen Israeliin. Tapasimme häntä Betlehemin ja Jerusalemin raja-alueilla, neutraaleissa paikoissa. Hän osallistui monille aktiomatkoillemme, Ben-Yosef kertoo.

- Kun Nabil puhui tässä kirkkosalissa, hän sanoi iloitsevansa siitä, että voi kristityssä maassa häpeilemättä tunnustaa olevansa kristitty.

"Kotiseudullani minut voitaisiin tappaa tästä hyvästä, mutta Jumala haluaa rohkaista kiittämään kaikissa tilanteissa", Nabil oli sanonut silloin.

Israelin uskonnollis-poliittinen kokonaiskuvio on kimurantti jopa paikallisen silmin. Ruut Ben-Yosef kertoo, että messiaanisia juutalaisia ja heidän seurakuntiaan on eri puolilla Israelia. Kristittyjä arabeja löytyy Haifasta, Galileasta, Jaffasta ja Jerusalemistakin. Palestiinalaisalueilla arabikristittyjä on muun muassa Länsirannan alueella, Betlehemissä, Ramallahissa, Gazassa ja Jerikossa.

- Palestiinalaisalueiden arabikristityt ovat pieni vähemmistö ja sitäkin pienempi osa on kääntynyt kristinuskoon islamista.

He ovat hyvin hankalassa asemassa, minkä Nabilinkin tapaus osoittaa.

- Nabilin kautta minä olen päässyt tutustumaan islamista kääntyneiden kristittyjen maailmaan, Ben-Yosef kertoo.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/5040/king_s_kids_luo_rauhaa_lahi-itaan